Oksennustauti rantautui meille toissä yönä 3.30, kun Milja huusi sängystään, että "Äiti, voitko tulla tänne!" Sänky oli oksennuksessa.
Neiti pesulle ja majoitus sohvalle. Sängyn putsaukseen ja lakanat pesukoneeseen. Tilanne näytti rauhottuvan ja keittelin Jukalle aamukahvit.
Aamulla soitin terveyskeskuksesta ajan sairaanhoitajalle, joka kirjoittaisi minulle sairaslomaa töistä. Ei saisi sanoa mutta tuli oikeastaan tosi hyvään saumaan. Töissä on taas kiire ja pomon tajuntaan ei millään meinaa mennä, että hiljennän työtahtia radiakaalisti eli en ole töissä iltaisin enää viiden jälkeen.
Milja oksensi kerran vielä ennen sairaanhoitajan visiittiä ja sitten viimeisen kerran vielä ennen klo 18. Siinä välissä oli ehtinyt jo nostaa kuumetta 38,4 astetta ja tyttö nukkuikin monta tuntia. Iltaan mennessä kuume oli jo sitten laskenut 37, 3 :)
En voi ilokseni sanoa, että naapuriin on tulossa kahdeksas koira :( Siitä jo heille kommentoinkin, että toivottavasti haukkuu vähemmän kuin aikaisempi revohka.. Joku 12-vuotias pelastuskoira Tallinnasta.
Ei siinä mitään, vaikka koiria olisi kymmeniä mutta niitä voisi kouluttaa ja sosiaalistaa sen verran, etteivät ihan kaikkea ohimenevää liikettä ja rasahdusta pelkäisi ja sitä myötä myös räksyttäisi.
Vaikka koiraa ei koko loppuelämässään käytettäisi lenkillä, niin pennun kanssa kannattaisi tehdä muutama hihnalenkki. Oikeasti puhutaan n. kymmenestäkin hihnalenkistä ihmisten ilmoilla, niin pentu huomaa, että muut ihmiset ei syö elävältä ja että ne on ihan ok. Suotavaa tietysti olisi koiran lenkitys muulloinkin kuin pentuna ;)
Mahtaa olla koirilla kiva elämä, kun stressitaso on koko elämän ajan tasolla 100 :(
Vaikka eihän ne paremmastakaan tiedä.
Varmasti naapurit rakastavat koiriaan mutta kyllä ne niille melkoisen karhunpalveluksen on tehneet..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti